Kommentti Claude Monet´hen
Monet tunkeutuu sieluun: ensimmäinen vaikutelma
Epämääräinen ja herkkä, mysteeri, värit, improvisaatio, absurdi, kaaos jossa elementit hakevat ja ottavat hetkittäin paikkansa, vaistot, hulluus, sommittelu ja rakenne, tuntematon tunnetun kanssa, seine unseine, raaka ekspressio ja kuitenkin herkän kaunis. Olla kuin värisevä lehti tuulessa ja oksat jotka kurkottavat eri suuntiin eri vuoden aikoina. Vastakohdat itsessä tulevat yhteen, törmäävät, performanssi maalauksena, tuttu ja tuntematon, jokainen teos muuttaa ilmaisua, jokainen teos on oma prosessinsa, laajempi kokonaisuus kehkeytyy pikkuhiljaa, non-sense, absurdi, olemassolo hullun groteskin surrealistisen maailman kanssa vaatii kurkottomaan jälleen kaninkoloon, merkitysten taakse. Performanssissa minulla on ollut tapa tai ele luoda jokin ajatus suullisella tai muunlaisella kerronnalla ja pysähtyä ja muuttaa ns. suuntaa tehden näin katkosta merkityksiin joka voisi johtaa siihen merkitysten ja symbolien väliseen kiinnostavaan värikkääseen loputtomaan ihmemaailmaan. Maalaustapahtuma on muutos ja muutos itsessä, metamorfoosi, ele jota seuraa toinen sitä murtava ele, jälki väri muoto tapahtuma performanssi esiintyjä katsojat, monta muuntujaa jotka yhdessä muodostavat välillään jotain mutta eivät sulaudu toisiinsa. Värit ja muodot vievät mukanaan, antavat voimaa, liike ja liike luonnossa, suhteessa luontoon, kokonaisuutta hallitseva ja murtava orgaaninen liike.
Olen maalannut isompia ja pienempiä teoksia, tehnyt tilallisia kokeiluja, muistiinpanoja sekä assemblaaseja. Impressioita Pariisista, vedestä, valosta, joesta, lumpeista, väreistä, mustavalkoisesta olemassaolosta.
Lumpeeseen voi liittää monia merkityksiä: täydellinen kauneus, totuus, puhtaus, luovuus.. musta lumme tuntuu muuttavan tunnelman mystisemmäksi ja synkemmäksi.
Symbolit syntyvät kun jollekin aletaan antamaan merkityksiä. Myös jonkin asian omiminen tietyn symbolin kautta ja toisaalta vastaomimisen aiheuttama kamppailu merkityksistä tekee jostain symbolista vahvan merkitsijän tai kulttuurisen monumentin. Monumentti ja lumme kuulostaa kummalliselta samassa lauseessa mutta Monet´n Lummelampien osalta voi ajatella myös lumpeen monumenttaalisuutta. Teoksissani lumme on tullut ulos maalauksesta ja muodostunut itsenäiseksi entiteetiksi joka puhuu moninaista kieltään, myös jotenkin haavoittuvaiseksi ilman kasvuelementtiään vettä. Maalausten vesielementit ja lumpeet ovat irrotetut toisistaan, ne eivät ole harmonisesti sulautuneita toisiinsa vaan ikäänkuin kurottavat toistensa väliin irtautuen tietyistä merkityksistä: lumpeet ovat joutuneet kuivalle maalle.
Rakastan noita Monet`n värikylläisiä teoksia niinkuin moni muukin ja tullessani tänne tuntui oikealta, vaikkakin myös kliseiseltä, tulkita tai kommentoida noita maalauksia. Aloin nopeasti kokeilemaan maalaamisen lisäksi myös esinekollaaseja tai jonkinlaisia luonnoksia ja ajatuksia esinäistä, ne rupesivat puhumaan oliomaista kieltään minulle. Mustan ja valkoisen vuoropuhelu tuo mieleen vastakohtien toisiaan kyseenalaistavat ja täydentävät voimat. Värimaailma punoutuu tähän kontrastiseen voimakenttään ja värähtelee valon, pimeyden ja hämärän katveessa osana veden ja lumpeiden heijastusten taikaa.
IIDA NIKITIN 